Kolmannen yrittäjävuoden toinen puolivuotinen
- Nina Sjöström
- Dec 15, 2025
- 4 min read
Vuosi lähenee loppuaan, ja on aika kirjoittaa jälleen tänne yritysblogin puolelle. Minulla on ollut tapana laitella tänne säännölllisesti recap-kirjoitelmia yrittäjänä toimimiseen liittyvistä tapahtumista, ja niin myös tällä kertaa. On siis aika kerrata kolmannen yrittäjävuoden toinen puolivuotinen pähkinänkuoressa.
Ensinnäkin pitää todeta, että onpa omituinen juttu, että tämä on jo kolmas vuoteni hyvinvointialalla. Ei tunnu siltä, sillä aika on mielestäni mennyt todella nopeasti. Mutta samalla tuntuu kuitenkin, että olen kehittynyt runsaasti verrattuna alku-aikoihin, ja paljon on vuosiin jo mahtunut. Työssä kuin työssähän se on niin että tekemällä oppii; olen myös ollut onnekas, että olen saanut aina heti laittaa käytäntöön kaikki oppimani asiat. Uudet koulutukset eivät ole jääneet vain koulutuksiksi, vaan niistä on ollut aidosti hyötyä. Sama pätee omaan harjoitukseen ja sen ylläpitämiseen: ilman vahvaa omaa harjoitusta, ei saa ammennettua mistään inspiraatiota. Se ja säännöllinen kouluttautuminen ovat kyllä kaiken A ja O tällä alalla.
Q3 heinä-syyskuu:
Tämä mennyt puolivuotinen on tuonut mukanaan paljon hyvää ja positiivista kasvua yrittämiseni saralla. Mutta mikään ei ole tapahtunut käden käänteessä, vaan kaikki on ollut pitkän odottelun ja työn tulosta. Heti alkusyksystä toteutui nimittäin pitkäaikainen haaveeni joogaretriitin ohjaamisesta ulkomailla. Tämä projekti käynnistyi jo loppukesästä 2024, ja matka oli myynnissä aika tasan vuoden Tjäreborgin kautta.



Olikin aika epätodellinen olo, kun sitten koitti se päivä, kun matkasin lentokentälle tapaamaan matkalle lähtevää ryhmää ensimmäistä kertaa. Voin kertoa, että perhosia oli vatsan pohjassa siinä hetkessä, mutta tämä onkin hyvin tärkeä asia, sillä ilman pientä jännitystä, et ole aidosti omien unelmiesi äärellä - hyvä ajatus on aina säännöllisesti tehdä jotain, mikä vähän pelottaa ja jännittää hyvällä tavalla, ja vie sinut pois mukavuusalueeltasi. Siellä yleensä ne merkitykselliset asiat tapahtuvat.
Minua jännitti myös toki aikanaan ohjata ensimmäisellä asiakkaallani heti koulutuksesta valmistuttuani joogatuntia, mutta siitä sekin lähti ja on jo kolmas vuosi menossa. Tuolloin minua jännitti jonkin verran kyllä kaikkien tuntien ohjaaminen, mutta koska siitä muodostui viikoittainen usein toistuva rutiini ja työ käydä ohjaamassa, aloin pikkuhiljaa tottua jännitykseen. Edelleenkin, kun aloitan tunnit ja salissa hiljenee, saattaa jännitys nousta pintaan, joka yleensä auttaa siinä, että annan parhaani myös tunnin aikana. Ohjasin toissa viikolla erittäin isolle ryhmälle (noin 60 henk.) tuntia, ja vaikken etukäteen liiemmin tätä jännittänyt, rupesin yhtäkkiä vähän jännittämään, kun tunti starttasi ja sali hiljeni. Tämä teki hyvää ja kertoi siitä, että olen yhä minulle tärkeiden asioiden äärellä.
Joogaloman ohjaaminen oli siis minulle täysin uusi kokemus, mutta juuri sellainen työprojekti, jota haluan toteuttaa tulevaisuudessa enemmän. Olen aina ollut kiinnostunut uusista kulttuureista, matkailusta ja kun oman intohimon eli joogan voi tähän yhdistää, on sanomattakin selvää, että lopputulos on jotain, mistä tosissaan nauttii tehdä. En kyllä koskaan tule unohtamaan ensimmäistä aamuani Kreetalla, kun avasin hotellihuoneen massiiviset pimennysverhot ja kasvoille levähti valo, aurinko ja turkoosi merimaisema. Tiesin siinä ja silloin, että tästä tulee hyvä (ja erilainen) työviikko.

Syyskuussa ohjasin myös parikin yritystuntia, jossa oli kyse työhyvinvointipäivästä teemalla palautuminen kahdelle eri ryhmälle mutta samalle yritykselle. Oli hienot puitteet ohjata uuden Sokos Hotel Pier 4:n upeissa Wellness-tiloissa, joka oli aivan kuin aito joogasali kokonaisuudessaan.

Q4 loka-joulukuu:
Loppuvuosi meni aivan silmänräpäyksessä. Kevätkausi on hieman pidempi tällä alalla ja syyskausi menee aina hujauksessa, etenkin nyt, kun töitä on ollut tiivisti ja paljon, ja vielä kaikkine uusine projekteineen vakkarituntien lisäksi, niin ei ihmekään.
Olen ohjannut keväältä tuttuja vakkarituntejani ja näiden lisäksi lähes kuukausittaisia erikoistapahtumia, mikä on ollut harvinaista, sillä usein yksityis - ja erikoistapahtumia on vuoden aikana ehkä kourallinen, nyt niitä on ollut reilusti enemmän. Olen todella tyytyväinen menneeseen syksyyn kaikilla tasoilla. Olen saanut mukavasti projekteja myös ilman aktiivista myyntiä. Toki aktiivisuutta se aina vaatii saada projekteja alkuun, mutta myyrän työtä on nyt tarvinnut tehdä hieman vähemmän, kun on jo jonkin verran saanut tehdä ja luoda kontakteja, mitkä aina auttaa yritystoiminnassa.
Lokakuussa ohjasin Helsingin Kaupungin TYHY-päivässä tuolijoogaa ja meditaatiota, tila oli mielenkiintoinen kun kyseessä oli teatterisali, vähän erilainen paikka ja jooga on siitä hyvä, että sitä voi tehdä niin monella eri tapaa, että aina ei tarvitsekaan olla perinteisessä salissa.
Joulukuussa vuorossa oli jo aiemmin tässä kirjoitelmassa mainitsemani tunti, jossa oli tähänastisesti suurin osallistujajoukko, en tarkaan laskenut mutta oli kyllä arviolta 60 henk. luokkaa. Harvemmin ohjaamani ryhmät ovat niin isoja, edes online-tunneilla ei päästä aivan niihin määriin. Suurin osa ryhmistäni on 15-30 henkilön luokkaa. Tämä tunti oli niin ikään kaupungin järjestämä SenioriSäpinät-tapahtuma, jossa vaihtuvia tuntiteemoja.
Myös joulukuussa vuorossa oli kaksi yin & mindfulness - tuntia jo viime vuonna tutuksi tulleessa paikassa, Porvoon uimahallissa. On mukava edelleen ohjata Porvoossa tunteja, vaikka olenkin jalkautunut aika vahvasti PK-seudulle toimintani suhteen. Olen kuitenkin Porvoosta kotoisin, ja on kiva käydä siellä ainakin satunnaisesti ohjaamassa.

Oli todella sydäntä lämmittävää ensinnäkin, kun juttelimme pitkästä aikaa vähän retriitillä syyskuussa käyneiden kanssa WhatsApissa, ja toivotimme toisillemme hyvät joulut. Toinen ihana juttu oli kun eräs vakkaritunneillani käyvä asiakas antoi amarylliksen ja sanoi: “Olet niin hyvä ja lempeä ohjaaja, nämä torstait ovat ihan suosikkejani”. Tuollaiset asiat ovat niitä, joita edelleenkin laitan korkeimmalle arvolle tätä työtä tehdessäni: sen, että voin konkreettisesti vaikuttaa työlläni jonkun viikkoon tai päivään. Sen, että tunneillani käyvät inspiroituvat ja haluavat palata uudelleen.
Kun joulukuu kääntyy kohti loppuaan, alkaa työt myös hiljentyä ja on tosi hyvä aika pitää hieman joululomaakin. On tärkeä levätä tässä välissä, sillä kevätkausi on kuten todettua hieman pidempi ja ilman lepoa voi käydä rankaksi loppua kohden. Joululomalla haluan, että aikaa on vain olla, mutta myös jokin pieni maisemanvaihdos on usein kuulunut rutiineihin, siksi pieni lähiloma on tiedossa myös tämän vuoden osalta.
Suunnitelmat koskien tulevaa vuotta teen aina vuosisuunnitelman yhteydessä, jonka laadin paperille aina joko muutama päivä ennen tai jälkeen uudenvuoden. Tähän rituaaliin kuuluu myös menneen vuoden reflektointi vuosi sitten tehtyjen intentioiden pohjalta. Suosittelen tätä kaikille, sillä on tosi mielenkiintoista huomata, miten tavoitteet täyttyvät lähes itsestään, kun olet ne itsellesi paperille vuosi takaperin laittanut. Kaikki ei aina toteudu, mutta suurin osa kyllä.
Postauksen kuvat: retriitillä Syvenny itseesi - käyneet sekä omia








Comments